
Pertsa ja Kilu
Pertsa ja Kilu on koko perheen riemukas ja hauska seikkailu, joka kertoo neuvokkaista lapsista, jotka yhdessä ratkaisevat
Rämsöön Urheilijat ry (RU) on vuonna 1932 perustettu Vesilahden vanhin urheiluseura. Rämsöön Urheilijat järjestää harrastustoimintaa ja kuntoliikuntaa kaiken ikäisille. Rämsöön Urheilijat on myös perustajajäsenenä Vesilahden Visassa, jonka vastuulla on kilpailutoiminta kunnasta ulospäin.
RU::lla on kuntoliikuntatoimintaa lähes kaiken ikäisille urheilijoille. Spinning- ja kahvakuularyhmät kokoontuvat viikoittain. Lisäksi järjestetään erilaisia koko kylän yhteisiä urheilutapahtumia eri urheilulajien parissa. Rämsöön Urheilijat ry:n omistama Seurantalo on kyläläisten käytössä monessa harrastustoiminnassa ja pihassa on frisbeegolf-koreja heittojen harjoittelemiseksi.
Rämsöön Urheilijat ry:n tapahtumista perinteikkäämpiä ovat tanssit RU:n omalla Seurantalolla, mitkä juontavat juurensa 60-luvulle sekä Jaskan lenkki, joka on juostu tai kävelty jo vuodesta 1979. Talvisin hiihdetään sekä napero- että Rämsöön mestaruushiihdot ja lapset pääsevät muun muassa kesäisin kisailemaan yleisurheilussa omalla pienellä urheilukentällä. Kentältä löytyy vapaasti käytettävissä olevia pihapelivälineitä.
Huvitoimintaa järjestetään mm. talviriehan ja koko kylän yhteistyössä Rämsöön kyläkerho ry:n kanssa järjetettävien perinteisten pikkujoulujen merkeissä. Jouluun laskeudutaan Lyhtypolun merkeissä joulun alusviikolla.
RU on mukana myös kylän muiden tapahtumien järjestelyissä ja Seurantalo toimii kylän yhteisenä tapahtumapaikkana mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa, joita järjestetään yhteistyössä kyläkerhon kanssa.
Pertsa ja Kilu on koko perheen riemukas ja hauska seikkailu, joka kertoo neuvokkaista lapsista, jotka yhdessä ratkaisevat
Rämsöön Kesäkahvilan nuorten työpaikat sekä yhden vastuuhenkilön paikka on auki! Haemme Kesäkahvilaan täysi-ikäistä vastaavaa, reipasta ja oma-aloitteista
Elävä kylä -valokuvanäyttely esittelee Rämsöön kylää ja kyläkerhon toimintaa 45 vuoden ajalta. Näyttely nähtiin 12 erillisenä kuvakollaasina